
30+vuotias kahden reippaan koululaisen äiti Oulun seudulta.Lasten lisäksi myös mies löytyy.Touko-kesäkuussa perheeseemme odotetaan pikkuleipuria syntyväksi!
Leivonta ja ruoanlaitto sydäntä lähellä.Minulla ei ole alan koulutusta,vaan omaksi ja perheen iloksi kokkailen ja leivon.Välillä innostuu perhekin(mies) kokkailemaan tai leipomaan.
Aikani muiden blogeja olen ihaillut joten päätin itsekin tätä kokeilla.
Sivuillani leipomis- ja ruoka-ohjeita ja voipa joskus jotain muutakin olla!
Kuvista sen verran että aina ne eivät tee oikeutta leivonnaisille tai ruoille,sillä ammattikuvaaja en ole eikä käytössäni ole myöskään ammattikuvaajan välineistöä!
Reseptejä saa ja suosittelenkin kokeilemaan.Olisi kuitenkin ystävällistä mainita mistä alkuperäinen resepti löytyy.
Tervetuloa piipahtamaan sivuillani ja toivottavasti piipahdat uudestaankin!
Loppuviikosta käväisimme pikkuveljeni <3 20v synttäreillä,jonne iskä ja äiti olivat tehneet tarjolle oikein herkullisen voileipäkakun.Tuosta lähtien on itseänikin houkutellut voileipäkakun teko ja tänään sitten sen vihdoin aamupäivästä tekaisin.![]()
Koristeluun emme miehen kanssa hirveästi paneutuneet vaan kumpikin ehdotti oman ideansa ja sitä myötä kakku sai koristelun.

2 pkt paahtoleipää
Kostutus:
kasvisliemellä
Täyte 1:
tuorejuusto,kermaviili ja kinkkusilppu
Täyte 2:
ranskan kermaa ja kurkkusalaattia
Päällä:
creme fraichen ja creme bonjour( maustamaton) sekoitus
Koristelut;
juustoraastetta,miniluumutomaatteja,kurkkua,saunapalvia sekä edam juusto viipaleista muotilla otettuja sydämiä.
-Ensimmäistä kertaa kokeilin tuota creme fraichen ja creme bonjourin sekoitusta päälle,yleensä majoneesi,josta itse tykkäsin kovastikin.
|
|

Kiitos Tiialle tästä tunnustuksesta.

Kiitos Koiruuksia ja kokkailua -blogiin tunnustuksesta
Lämmin kiitos myös Lauralle KUKKUTIMURUSIA -blogiin tästä tunnustuksesta!
Kiitos Tiinalle sekalaista sählinkiä-blogiin myöskin! =)
Kiitos Ent-tu tästä tunnustuksesta.